
Vetovoimaa
Kuvitus naistelehti Fitin tantra-kurssista kertovan artikkelin oheen.
Feminiini ja maskuliini, kylmä ja kuuma, tuli ja vesi, tumma ja vaalea, yin ja yang…
Fit-lehti tilasi minulta kuvituksen Tantra-aiheiseen artikkeliin, jonka oheen haluttiin koko sivun kokoinen aiheeseen johdatteleva aloituskuva sekä lisäksi pieni toisella aukeamalla käytettävä vinjettimäinen kuvituskuva. Kuvituksesta haluttiin huomiota herättävä ja kiinnostava, mutta kaunis ja harmoninen. Haasteena työssä olikin kuvata artikkelin teemoja, seksuaalisuutta, miehen ja naisen välistä vetovoimaa, himoa ja rakkautta, siten, että tantrafilosofiaan kuuluvat teemat välittyisivät lukijalle ilman, että kuvamaailma kävisi liian intiimiksi.
Halusin vangita kuvitukseen tantrismin olemuksen aloituskuvaan korostamalla sukupuoliin liittyviä erilaisia uskomuksia: Taolaisuudessa yin edustaa paitsi feminiinisyyttä, myös viileyttä, vettä, maata, pehmeyttä, hitautta ja passiivisuutta. Yang taas kuvastaa maskuliinisuuden lisäksi kuumuutta, tulta, aurinkoa, kuivuutta, kovuutta ja dynaamisuutta. Ajatuksenani oli, että kuvituksen kahtiajakoisuus korostaisi näitä tantrismissa olennaisia toisiaan puoleensa vetäviä voimia.