
Kansainvälisen konseptilehden koulima
Suoritin opintoihini kuuluvan viiden kuukauden harjoittelujaksoni Ellessä ja toimin lehdessä graafisena suunnittelijana vuosina 2010 ja 2011.
Suoritin viiden kuukauden mittaisen harjoitteluni lehdessä, joka on vahvasti konseptoitu maailmankuulu muotilehti, enkä usko, että olisin voinut onnistua valitsemaan paljon opettavaisempaa harjoittelupaikkaa.
Työtehtäväni olivat monipuolisia, vastasivat koulutustani ja tarjosivat sopivasti haasteita. Kuvatoimistustehtävien ja aikakauslehtitaiton ohella pääsin kenties innokkuuteni ja omatoimisuuteni ansiosta myös valokuvaamaan, suunnittelemaan mainontaa ja kirjoittamaan. Toimitus otti harjoittelijan olennaiseksi osaksi normaalia työnkulkua unohtamatta kuitenkaan ohjata, neuvoa ja kannustaa. Käväisinpä jopa työmatkalla Ruotsissa ja harjoitteluni jälkeen jatkoin 2010–2011 taittoapuna silloin, kun AD tai graafikko pitivät vuosilomiaan.
Ellessä työskennellessäni opin noudattamaan äärimmäisen hyvin maailmanlaajuisen lehden sidottua, mutta kuitenkin luovuuteen kannustavaa konseptia, joka antoi raamit taitoilleni. Valmiita pohjia ei onneksi ole, mutta minun oli tietenkin pidettävä huolta, että sivut näyttävät “Ellemäisiltä”. Vaikka jokaisen maan Elle onkin toimituksen itse luoma ja suunnittelema lehti, ovat kaikki maapainokset kuitenkin selvästi samaa perhettä – tunnistettava lehti eri sisällöllä ja eri tekijöillä maustettuna. Elle-kokemuksistani onkin eittämättä hyötyä myös vaikkapa mainonnan tai markkinointiviestinnän alalla, sillä samanlaista brändiuskollisuuteen pohjautuvaa työskentelytyyliä tarvitaan paitsi kaikenlaisissa vahvasti konseptoiduissa viestinnässä myös yhtä lailla vaikkapa suurien konsernien markkinoinnissa.
Konseptoidun lehden taittaminen on yhtä aikaa vaativaa, ja toisaalta miellyttävän turvallista: samalla kun on oltava tarkkana, että noudattaa ohjenuoria huolellisesti, voi myös antautua vahvan brändin vietäväksi. Pyörää kun ei tarvitse joka kerta keksiä uudelleen.
Mieluisimpien taittotehtävieni joukossa olivat erilaiset lukuisat kollaasitaitot, joita löytyy takuuvarmasti useampia jokaisesta Ellestä. Runsaat ja huolella asetellut sivut ovat täynnä katseltavaa ja löydettävää, tuotteita, catwalk-kuvia ja kiinnostavia henkilökuvia.