Sonera Yömyynti -tarjouskonsepti
Yksi isoimmista asiakkuuksistani Nitrolla on Telia Sonera, jolle suunnittelimme ja toteutimme vuoden 2014 alussa käyntiin pyörähtäneen verkkokaupan tarjouskonseptin, Yömyynnin.
Yksi isoimmista asiakkuuksistani Nitrolla on Telia Sonera, jolle suunnittelimme ja toteutimme vuoden 2014 alussa käyntiin pyörähtäneen verkkokaupan tarjouskonseptin, Yömyynnin.
Aloittaessani työni mainostoimisto Nitrossa vuoden 2012 lopulla ensimmäisiä isoja töitäni oli Kampin kauppakeskuksen aikakauslehtityylisen joulukatalogin taitto ja siihen liittyvien tuotekuvausten...
Yksi tämän vuoden vapaa-ajan projekteistani oli tilaustaulu, jonka tein tuttavapariskunnalle.
Kirjakustantamossa työskennellessäni yksi kiinnostavimpia ja suuritöisimpiä projektejani oli Stepping Stones -oppikirjasarjan lanseeraus ja sen visuaalisen ilmeen suunnittelu.
Lääketieteen kuvittaminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta hieman abstraktilla lähestymistavalla siitäkin selvitään.
Työskennellessäni Finn Lecturan kustantamossa keväällä 2013 tehtäviini kuului pääasiassa erilaisten tieto- ja oppikirjojen taittoa. Graka kaulassa oli yksi hauskimpia töitäni,...
Suunnittelin pakkauksen suomenkielen oppimispelille, joka täydentää suosittua oppikirjasarja Suomenmestaria.
Taitoin Googlen kunnolliseen käyttöön vihkivän Hakukone haltuun -opuksen ja opin siinä sivussa paljon itsekin.
Yläasteikäisenä pohdin, miten voisin ammatillisesti yhdistää piirtämisen ja kiinnostukseni biologiaan. Vitsailin, että ehkä alan joskus kuvittaa kasviaiheisia lastenkirjoja. Minulla ei...
Sangatsu Manga julkaisi 2013 vuoden manga-seinäkalenterin, johon suomalaiset kuvittajat – minä mukaan lukien – ovat kuvittaneet kalenterin 12 kuukautta Japanin...
GET GUIDE BOOK
A Café Lover’s Tokyo
A traveller’s visual digital guide book for the best cafés in Tokyo by Liisa Stenberg.
Available as e-book!
GET BLOG UPDATES
Subscribe to a newsletter!
If you want to read news about upcoming digital books, receive blog post updates, and get VIP subscriber book offers, fill in your e-mail address and subscribe to the newsletter.
You can unsubscribe any time.
Subcribe
BUY THE BOOK
A Café Lover’s Tokyo
A digital guide book for the best cafés in Tokyo by Liisa Stenberg. Find the most beautiful café interiors, inviting outdoor terraces, heavenly desserts, and cafés that locals love. Taste the Japanese specialities and experience the Japanese culture.
Available as e-book
NEWS & OFFERS
Subscribe to a newsletter!
If you want to read news about upcoming digital books, receive travel tips and blog post updates, and get VIP subscriber offers from Riidesign Books, fill in your e-mail address and subscribe to the newsletter.
You can unsubscribe any time.
Subcribe
FEEDBACK & INQUIRIES
Contact us
Do you have a questions for the author? Perhaps you want to give feedback about the latest book? Are you writing a review in your blog or a magazine article about the newest book? Check the Info section of the site to contact us or to get your press kit.
Copyright | All Rights reserved Liisa Stenberg